Tuula Uusitalon oppimisprosessia 15.10.2014
Odotin kurssilta , että löytäisin itseni käyttämästä sellaisia digimediavälineitä, joita en ole käyttänyt. Toisaalta odotin akateemista käsitystä nykydigimedian tilasta. Odotin keskusteluja. Odotin tietoa, missä kohden kurssin 240 osallistujaa menevät digiajassa.
Tutkiskelin kurssin aikana luennoitsijan blogia pari kertaa, omaa blogia miettiessäni luin yleensä muita blogeja, luin erään opettajan pitämää mielenkiintoista blogia, jossa japanilaiset kävivät videoimassa hänen oppituntejaan. Kolumneja luin. Yleensä luen minulle lähetettyjä linkkejä, katselen videoita, etsin kirjallisuutta erilaisista julkaisuista. Päivittäin olen Wikipediassa, sanakirjoissa ja fb:ssä.
Mielenkiintoisinta oli työstää kakkostehtävää, joka oli monipuolinen. Alkutekstien löytäminen, siirto uudelle käsittelyalustalle, uuden tekstin yhteinen luominen – ja ennen kaikkea se yhteinen tekeminen.
Tehtävän kuluessa löysin itseni vuosia vallinneesta roolistani. Oli pakko ottaa heti vastuuta koko ryhmän tekemisestä. Aika kului ja kului. Onneksi muutkin ottivat vastuuta. Pieni ryhmäkipinä syttyi. Mutta yhdessätekemisen riemuni oli tipotiessään tehtävän palautuspäivän lähestyessä. Mukavaksi tulossa oleva tehtävä muuttui kyttäämiseen, että jokohan homma olisi hoidettu valmiiksi. Ja kaiken floppina viimeinen tarkistamani tieto, että viimeinenkään deadline ei sitten ollutkaan viimeinen. Ihan todellisena ryhmänä työelämässä olisimme kaikki tehneet työmme ala-arvoisesti. Siinä mielessä, että lopputulos ratkaisee. Meillähän sitä tulosta ei edes ollut missään.
Tällä digikurssilla antoisaa oli, että huomasi heti opiskelujen alkuvaiheessa miten kanssaopiskelijat käyttäytyvät ryhmätyössä. Kymmenen hengen ryhmässä on kymmenen persoonaa. Tehtävää voi työstää monella tavalla; jatkossa jo koetun perusteella osaisi painottaa henkilöiden erilaisia vahvuuksia.
Ryhmätyöskentely oli kuitenkin hyvin kiinnostavaa ja antoisaa. Tärkeiksi tulivat käytäväkeskustelut, tiedot muiden tavoista työskennellä ja yhdessä keskustelu sekä tehtävän analysointi; eivät niinkään siellä tehtävässä kuin sitten ruokalassa.
Viimeinen tehtävä toi kuitenkin tullessaan yllätyksen. Kun malttoi odottaa ja lukea kaikkien ryhmäläisten työskentelystä, peloista, arkailusta, työhön ryhtymisestä, innostumisesta ja uuden oppimisesta alkoi ymmärtää, kuinka tehtävän loppuunvieminen on tärkeää.
Itse olen aina saarnannut seurannan tärkeydestä. Tässä tehtävässä ryhmäläiset työnsä päätteeksi loivat katsauksen tekemiseensä ja oppivat tästä kaikkien yhteisestä tekemisestä paljon, paljon enemmän kuin yksin työskennellessä. Ja mielenkiintoista oli tietysti se kasvottomuus, joka joitain helpotti ja toisia oudoksutti. Ryhmänä lähdimme työhön ja ryhmänä saimme sen valmiiksi. Muutkin kuin itse olen sitä mieltä, että tehtävä antoi hyvän pohjan vastaavan työn tekemiseen vielä onnistuneemmin.
Digimediakurssimme oli kaiken kaikkiaan erinomainen, mistä kiitos opettajallemme.
